Halal-teurastuksen kielto tulee vuonna 2020 voimaan astuvaan uuteen eläinsuojelulakiin. Lisäksi hallitus valmistelee esityksen vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi vuoden 2020 kevätistuntokaudella. Eli nämä kaksi lakialoitetta ovat edenneet käsittelyssä. Olen kyllä kiinnittänyt huomiota Rantatien huonoon kuntoon, erityisesti Pyhäniemen kartanon kohdalla. Viime kesänä mm. soittelin ahkerasti Uudenmaan ELY-keskukseen. Osittain sen ja osittain triathlon-kisan takia saatiin pätkä uusittua. Toki lisää tarvitaan. Olen aktiivisesti ajanut Rantatielle kevyenliikenteen väylää. Olen tehnyt eduskunnassa useita talousarvioaloitteita ja ottanut yhteyttä ELY-keskukseen. Toistaiseksi kevyenliikenteen väylää ei ole saatu, mutta tulen lobbaamaan sitä aktiivisesti myös jatkossa. Yleinen yhteiskunnallinen tilanne ja perheiden huoli tulevaisuudesta on yksi selkeä epäkohta, joka vaikuttaa syntyvyyteen. Enää ei voida luottaa siihen, että tulevaisuudessa on työpaikka ja turvattu toimeentulo. Tämä vaikuttaa heti ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen.
Perheiden luottamusta tulevaisuuteen on vahvistettava. Perussuomalaisten sosiaalipoliittisessa ohjelmassa ehdotetaan lapsi- ja perhemyönteistä perhevapaauudistusta, vanhempien eläkekertymien tasaisempaa jakamista kotonaolovuosilta sekä vanhempainvapaan kustannusten tasaamista nais- ja miesvaltaisten alojen kesken. Näillä toimenpiteillä rohkaistaisiin nuoria aikuisia näkemään lapsiperhe-elämä positiivisemmassa valossa. Mikäli verohelpotuksia lastenteon kannustamiseksi harkitaan, tulee ne kohdistaa työssäkäyvän keskiluokan hyväksi, esimerkiksi niin, että ihminen maksaa ansiotuloveroa sitä vähemmän, mitä enemmän perheessä on lapsia.