Suomen yökerhomogulina kymmenen vuotta loistanut Seppo "Sedu" Koskinen sanoo, ettei elämä aina ole ollut ylämäkeä. Pörssiin listautuminen esimerkiksi meni puihin, kun lama iski. – Silti en vaihtaisi mitään pois, hän sanoo. Kun Seppo "Sedu" Koskisen kanssa yrittää alkaa haastattelua, joutuu odottamaan. Bisnes on bisnestä ja mies puhuu taukoamatta puhelimessa. Heti kun puhelu päättyy, toinen on jo jonossa. Keskusteluissa vilahtavat sellaiset sanat kuin Hernesaari ja Samppalinna. – Sain Turun Samppalinnan kesäravintolan kymmeneksi vuodeksi ja se on jo nyt mennyt hienosti, Sedu Koskinen iloitsee ja tarkistaa lehdestä säätiedotuksen. Kun hän näkee, että aurinko paistaa seuraavat päivät, hän iloitsee. Kesä on tullut ja terassit täyttyvät. Samppalinnassakin oli viikonlopun aikana käynyt tuhansia ihmisiä. Kuten lukuisissa muissa Koskisen paikoissa vuosien varrella. Sedu Koskinen ravintola Oopperan avajaisissa 2001. Kuva: Janne Aaltonen 17:n viime vuoden aikana kaikki, mihin Koskinen on ryhtynyt yökerhoalalla, on ollut oma menestyksensä.
Kirja käsittelee miehen villejä nuoruusvuosia, intoa, ja sen jälkeen epäonnistumista, jalkapallon kanssa sekä luonnollisesti miehen yökerhojen kulta-aikaa ennen vuoden 2008 talouskriisin iskemistä ja tappiokierteen alkamista sekä siitä nousemista. –Näitä asioita on ollut terapeuttistakin palauttaa mieleen. Varsinkin ne hurjimmat ravintolavuodet menivät niin nopeasti, että puolet olin jo melkein unohtanut. Urallaan yökerhomoguli on nähnyt kaikenlaista. Ravintola-alan työntekijät varastavat ja huijaavat asiakkaita, myös Suomessa. –Sen toteuttamiseen on monia keinoja. Yksi on jättää palauttamatta asiakkaalle vaihtorahoja tai laittaa asiakkaan juomaan vähemmän viinaa, ja kerätä itselleen ylijäämäpulloista pullollinen viinaa, josta voi myydä drinkkejä täyteen hintaan omaan taskuunsa. –Tai kun nähdään känninen asiakas, otetaan kylmästi ylihintaa. Känninen asiakas tilaa ison mällin juomaa ja antaa pankkikortin, jolloin naputellaan normaalia korkeampi hinta. Huijarit tarkkailevat koko ajan asiakkaiden käyttäytymistä.