Toiminta perustuu vahvasti yhteisöllisyyteen ja seura pyrkii hyödyntämään oman yhteisön sisäisiä voimavaroja ja vahvuuksia. Jäsenille seura tarjoaa mahdollisuuden kehittyä ja kouluttautua seuratoiminnan parissa, ja seura järjestää tai mahdollistaa osallistumisen mm. valmentajakoulutuksiin, erotuomarikoulutuksiin, sääntökoulutuksiin sekä muuhun seuratoimintaa ja yhteisöllisyyttä tukevaan toimintaan. Tarkoitus on pitää toiminta laadukkaana ja varmistaa lajin jatkuvuus myös pohjoissuomessa. Yhteystiedot: Puheenjohtaja Mikko Mattanen Sähköposti: Puhelin: 040 773 7793 Y-tunnus: 2560376-4
00 Lisää ostoskoriin
Lantionpohjan lihasten vahvistaminen auttaa vatsalihasten palautumista. Useimmissa sairaaloissa on mahdollisuus käydä synnyttäneille äideille tarkoitetussa ryhmäfysioterapiassa, jossa annetaan ohjeita toipumiseen ja lantionpohjalihasten hallintaan. Älä kiirehdi raskaan liikunnan pariin kahteen kuukauteen. Usein tosin käy niin, että synnytyssairaalassa vatsalihakset eivät ole päällimmäisenä ajatuksissa. On tavallista, ettei tarjottu kuntoutusapu tartu mieleen, kun keskittyy opettelemaan vauvanhoitoa. Synnyttäneen äidin olisi joka tapauksessa hyvä ottaa synnytyksestä seuraavat viikot rauhallisesti ja antaa keholle riittävästi aikaa palautua. Ensimmäiseen kahteen kuukauteen ei kannattaisi kiirehtiä raskaan liikunnan pariin. Rauhalliset kävelylenkit ovat oivallinen tapa palautua ja pitää kuntoa yllä. Ota asia esiin neuvolassa Jos myöhemmin huomaat huolehtivasi keskivartalon palautumista, ota asia puheeksi synnytyksen jälkitarkastuksessa. Vatsalihasten erkaantumaa ei aina automaattisesti tutkita.
Raiskauksista saa lievät tuomiot verrattuna isten täytyy heti lopet- taa väkivaltaiset suhteet ja rikosilmoitus. Välillä epäilyttää että onko Suomi oikeusvaltio. oi aikoja oi... 7. 2019 15:25 Huono "tapa",
Tänään käymme eduskunnassa valtiopäivien avajaiskeskustelun. On täys … in selvää, että hallituksen on tehtävä talous- ja työllisyys politiikassaan täyskäännös. Pääministeri Marin hallituksen politiikka näyttää siltä, että hallitus istuu pimeässä bussissa, jonka kuski istuu tekemättä mitään, vaikka bussi syöksyy vauhdilla päin seinää. Työllisyystavoite on jo lähes karannut käsistä. Hallitus laiminlyö edelleen räikeästi työllisyystoimien tekemisen. Tähän mennessä hallitus on tehnyt lähinnä toimia, jotka heikentävät työllisyyttä. Ilmastopoliittinen lupaus on myös karkaamassa. Asiantuntijat ovat tyrmistyneitä vitkastelusta. Hallitus ei ole vieläkään saanut tehtyä päätöksiä tarvittavista päästövähennyksistä. Sen sijaan ympäristölle haitallisia tukia kasvatettiin 100 miljoonalla eurolla. Koko hallitusohjelmalta on pudonnut pohja, kun rahaa on miljarditolkulla käytetty, mutta keskeiset hallitusohjelman lupaukset, kuten hoitajamitoitus ja vanhusten palvelut on jätetty budjettiriihessä rujosti ilman luvattuja määrärahoja.
Värikäs kulttuurikeskus Vuosaaressa, urbaanin kaupunkiluonnon keskellä. Konsertteja, klubi-iltoja, teatteria, lastentapahtumia ja leffoja kaikenikäisille.